Tasa-arvo ei ole valmis – eikä se pysy itsestään

19.11.2026

Ihmisoikeussarjan päätösosa

Tämä sarja alkoi huolesta, että suomalaisessa keskustelussa on unohtunut, mitä ihmisoikeudet ovat ja miten niihin on tultu. Olen käynyt läpi niiden historiaa, niiden filosofista perustaa, niitä ajaneita ja vastustaneita valtioita, Suomen asemaa, vähemmistöjä, siirtolaisuutta ja ilmastonmuutosta. Päätän sarjan aiheeseen, joka koskee jokaista meistä: naisten ja miesten tasa-arvoon. Se on ihmisoikeuksien historian pisin yksittäinen taistelu, ja juuri siinä näkyy selvimmin, että saavutettu voidaan myös menettää.

Pitkä taistelu

Kun YK:n peruskirja vuonna 1945 vahvisti "miesten ja naisten yhtäläiset oikeudet", lause ei syntynyt tyhjästä. Sen takana oli puolitoista vuosisataa järjestäytymistä, kirjoittamista, mielenosoituksia, vankilatuomioita ja ivaa kestäneitä naisia ja heitä tukeneita miehiä. Silti peruskirjan kirjauksesta oli vielä pitkä matka siihen, että naisiin kohdistuva syrjintä kiellettiin kansainvälisellä sopimuksella. Se tapahtui vasta 1979, kun YK hyväksyi naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW). Vuoden 1995 Pekingin maailmankonferenssi teki naisten oikeuksista ihmisoikeuksia myös kielellisesti ja poliittisesti.

Suomen tarina on tässä kansainvälisessä kehityksessä poikkeuksellinen. Vuoden 1906 eduskuntauudistus antoi naisille ensimmäisenä maailmassa sekä äänioikeuden että oikeuden asettua ehdolle, ja vuonna 1907 eduskuntaan valittiin 19 naista. Taustalla oli sukupolvi, jonka nimiä meidän pitäisi muistaa useammin kuin vain merkkipäivinä: Minna Canth, joka kirjoitti naisen asemasta aikana, jolloin se oli skandaali; Lucina Hagman ja Alexandra Gripenberg, jotka rakensivat naisasialiikkeen; Miina Sillanpää, joka nousi palvelijattaresta Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi vuonna 1926.

Poliittinen oikeus ei kuitenkaan tehnyt naisista tasavertaisia kotona. Vielä 1920-luvulle saakka naimisissa oleva nainen oli lain silmissä miehensä holhouksen alainen. Vasta vuoden 1929 avioliittolaki purki aviomiehen holhousvallan. Sen jälkeen jokainen vuosikymmen on tuonut oman askeleensa: abortin salliva laki 1970, päivähoitolaki 1973, tasa-arvolaki, joka tuli voimaan 1987, naispappeus 1988, avioliitossa tapahtuvan raiskauksen säätäminen rangaistavaksi vasta 1994, ensimmäinen naispresidentti 2000, Istanbulin sopimus 2015 ja suostumukseen perustuva raiskauslainsäädäntö 2023.

Jokainen näistä askeleista on ollut aikanaan kiistelty. Jokaista on vastustettu perinteen, luonnon, perheen tai uskonnon nimissä. Ja jokainen niistä on myöhemmin osoittautunut niin itsestään selväksi, että nuoremmat sukupolvet tuskin uskovat, että asiasta piti joskus taistella. Se on tasa-arvotyön paradoksi: onnistuessaan se tekee itsensä näkymättömäksi.

Haluan tässä kohden sanoa suoraan: olemme velkaa niille sukupolville, jotka tekivät tämän työn. Isoäitiemme ja äitiemme sukupolvet kävivät sen usein kotitöiden, palkkatyön ja lastenhoidon ohessa, ilman kiitosta ja usein omalla kustannuksellaan. Se, että suomalainen tyttö voi nykyään pitää itsestään selvänä opiskelua, omaa palkkaa, omaa nimeä ja oikeutta päättää omasta kehostaan, on heidän työnsä tulosta. Ei luonnon, ei markkinoiden eikä hyväntahtoisten vallanpitäjien lahja.

Sukupuoli on monikerroksinen – tasa-arvo ei

On syytä todeta, ettei sukupuoli ole niin yksinkertainen käsite kuin arkikielestä voisi päätellä. Siinä on biologinen ulottuvuus, juridinen ulottuvuus, yhteiskunnan rakentamat roolit ja odotukset sekä ihmisen oma kokemus itsestään. Nämä eivät aina kulje samassa linjassa, ja käsittelin sukupuolivähemmistöjen asemaa sarjan edellisessä osassa.

Ihmisoikeuksien kannalta olennaista ei kuitenkaan ole se, kuinka moneen luokkaan sukupuolen jaamme. Olennaista on, ettei kenenkään oikeudet, mahdollisuudet tai turvallisuus saa riippua siitä. Tässä tekstissä keskityn naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, koska juuri siinä on nyt meneillään peruutusliike, joka koskee puolta väestöstä.

Missä olemme nyt

Kansainvälisissä vertailuissa Suomi näyttää hyvältä. Maailman talousfoorumin vuoden 2025 sukupuolten tasa-arvoindeksissä Suomi oli toisena heti Islannin jälkeen. Naisten osuus palkansaajajohtajista on Tilastokeskuksen mukaan noussut 33 prosentista vuonna 2013 41 prosenttiin vuonna 2025.

Tilastojen takana on kuitenkin keskeneräinen kuva. Naisten ansiot ovat yhä noin 84 prosenttia miesten ansioista. Palkkaero on kaventunut kolmessa vuosikymmenessä vain muutaman prosenttiyksikön, ja se on suurimmillaan juuri koulutetuimmissa ja parhaiten palkatuissa tehtävissä. Vuonna 2025 ero kapeni poikkeuksellisen paljon, mutta syy ei ollut markkinoiden itsestään korjautuminen, vaan ammattiliittojen neuvottelemat hoitoalan palkkaohjelmat. Tasa-arvo etenee, kun sitä ajetaan.

Vielä synkempi on väkivallan kuva. Suomi on EU-vertailuissa toistuvasti ollut naisiin kohdistuvan väkivallan kärkimaita. Perusoikeusviraston tutkimuksessa noin 30 prosenttia suomalaisnaisista oli kokenut väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta, kun EU:n keskiarvo oli 22 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan puolet 16–25-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, sillä uhkailua tai seksuaaliväkivaltaa, ja joka viides vakavaa väkivaltaa tai raiskauksen. Maa, joka on tasa-arvovertailujen kärjessä, ei ole turvallinen kaikille naisilleen.

Kristilliskonservatiivit ajavat tasa-arvoa väärään suuntaan

Tasa-arvoa ei ole koskaan saavutettu ilman vastustusta, eikä vastustus ole kadonnut. Yksi sen sitkeimmistä lähteistä on kristilliskonservatiivinen liike, Suomessa ja kansainvälisesti.

Se on vastustanut käytännössä jokaista edellä lueteltua askelta: naisten oikeutta päättää raskaudestaan, naispappeutta, eroamisoikeuden helpottamista, seksuaalikasvatusta ja nykyään yhä useammin koko sanaa "sukupuoli" silloin, kun sillä tarkoitetaan muuta kuin biologiaa. Suomessa on edelleen hengellisiä yhteisöjä, joissa nainen ei voi saarnata, johtaa eikä toimia pappina, ja joissa naisen paikka määritellään miehen alaisuudessa. Tämä ajattelu ei pysy kirkkojen seinien sisällä. Se tuodaan poliittiseen keskusteluun, kun vastustetaan aborttilainsäädännön ajanmukaistamista, ehdotetaan perhepolitiikkaa, jonka tavoitteena on naisten paluu kotiin, tai leimataan tasa-arvotyö "ideologiaksi".

Uskonnonvapaus on ihmisoikeus, ja puolustan sitä. Mutta uskonnonvapaus ei ole oikeutta määrätä muiden elämästä. Kun uskonnollisen yhteisön käsitys sukupuolten hierarkiasta yritetään tehdä yhteiskunnan laiksi, kyse ei ole enää vapaudesta vaan vallasta. Ja tämä valta heikentää naisten asemaa.

Myös radikaali oikeisto ja MAGA-liikkeen perintö ajavat tasa-arvoa väärään suuntaan

Uusi ja vaarallisempi ilmiö on se, että kristilliskonservatiivinen sukupuolikäsitys on löytänyt liittolaisen populistisesta radikaalista oikeistosta. Kyse on samasta poliittisesta liikkeestä, joka levittää rasistisia väitteitä ja epätosia "faktoja" maahanmuutosta. Sama logiikka ulottuu naisiin: yhteiskunnan ongelmat johtuvat siitä, että "luonnollinen järjestys" on rikottu.

Yhdysvalloissa tämä on muuttunut politiikaksi. Korkein oikeus kumosi vuonna 2022 liittovaltiotason aborttioikeuden, ja Trumpin toisen kauden hallinto on ajanut järjestelmällisesti alas naisten oikeuksia myös kansainvälisesti. Yhdysvallat on vastustanut YK:ssa lisääntymisterveyttä ja sukupuolten tasa-arvoa koskevia kirjauksia ja vetäytyi vuoden 2026 alussa YK:n naisjärjestö UN Womenista "sukupuoli-ideologiaan" vedoten. Human Rights Watch on kuvannut kehitystä naisten ja tyttöjen oikeuksien maailmanlaajuiseksi peruutusliikkeeksi. Euroopassa vastaavaa on nähty Puolassa, jossa abortti käytännössä kiellettiin 2020, Unkarissa ja Turkissa, joka erosi Istanbulin sopimuksesta 2021.

Sosiaalisessa mediassa sama sanoma tulee pehmeämmässä paketissa. "Perinteinen nainen", joka jättää työnsä ja palvelee miestään, esitetään esteettisenä elämäntapavalintana. Miesvaikuttajat kertovat nuorille pojille, että tasa-arvo on vienyt heiltä jotain. Tutkimukset kertovat nuorten miesten ja naisten asenteiden eriytyvän monissa maissa. Myös Suomessa kuulee yhä useammin väitteitä, että tasa-arvotyö on mennyt liian pitkälle, että feminismi on syypää syntyvyyden laskuun tai että sukupuoliroolit olisivat biologisesti määrättyjä ja siksi muuttumattomia.

Nämä väitteet eivät ole neutraaleja mielipiteitä perhe-elämästä. Ne ovat osa poliittista ohjelmaa, jonka päämäärä on palauttaa naisten asema aikaan ennen tasa-arvolakia.

Paluu menneeseen ei ole valinnanvapautta

Yhteiskuntatieteilijänä en voi olla huomauttamatta, että palautettujen sukupuoliroolien puolustus nojaa vanhaan virhepäätelmään: siitä, mitä on ollut, päätellään, mitä pitää olla. "Perinteinen" ei kuitenkaan tarkoita hyvää, eikä "luonnollinen" tarkoita oikeudenmukaista. Perinteistä oli myös se, että nainen oli miehensä holhouksessa, ettei hän voinut periä, opiskella yliopistossa tai äänestää, ja että aviomies sai raiskata vaimonsa ilman rangaistusta. Ne olivat perinteitä, joista vapautuminen vaati sukupolvien työn.

Jokaisella on oikeus valita oma elämänsä, myös kotiäitiys tai perinteinen työnjako. Tasa-arvo ei ole koskaan kieltänyt sitä. Mutta valinnanvapaus edellyttää, että vaihtoehdot ovat olemassa: oma koulutus, oma toimeentulo, oma päätösvalta ja oikeusturva, jos koti muuttuu vaaralliseksi. Kun valinnasta tehdään normi ja normista laki, valinnanvapaus muuttuu pakoksi.

Lopuksi: ei uudestaan

Koko tämän sarjan läpi on kulkenut sama ajatus: ihmisoikeudet eivät ole luonnonlaki, eivätkä ne pysy voimassa itsestään. Ne ovat ihmisten tekemiä, ihmisten puolustamia ja ihmisten kumottavissa. Naisten oikeuksissa tämä näkyy kirkkaammin kuin missään muualla, koska niiden historia on niin lyhyt. Monen meistä isoäiti syntyi maahan, jossa aviomies oli hänen holhoojansa.

Kun seuraavan kerran kuulet, että naisen paikka on kotona, että tasa-arvo on ideologiaa tai että sukupuoliroolit pitäisi palauttaa "ennalleen", muista, mitä "ennallaan" tarkoitti. Muista Minna Canth, Miina Sillanpää ja ne nimettömät naiset, jotka tekivät työtä, jotta sinä tai tyttäresi ette joutuisi tekemään sitä uudestaan.

Älä usko palautettuihin sukupuolirooleihin. Taistele niitä vastaan. Se on vähintä, mitä voimme heidän perinnölleen tehdä.


Lähteitä: World Economic Forum, Global Gender Gap Report 2025; Tilastokeskus, Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2025 ja palkkarakennetilasto; STTK, tiedote 6.11.2026; EU:n perusoikeusvirasto (FRA), naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeva tutkimus; Tilastokeskus/NAPE, EU Gender-Based Violence -tutkimus; Human Rights Watch 2025; CIVICUS Lens 2026.

Kuva: Tukholman kaupungintalo. Kalle Euro

Share