Osa 5a: Mallioppilas vai lipsuja? Suomen ihmisoikeustodistus
Mallioppilaan omakuva
Suomalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että ihmisoikeudet ovat meillä kunnossa. Olemme kansainvälisten vertailujen kärjessä: vähän korruptiota, vahva oikeusvaltio, vapaa lehdistö, luotettavat instituutiot. Ihmisoikeusongelmat ovat jotain, mitä tapahtuu muualla ja mistä Suomi ulkoministeriön suulla huomauttaa muille.
Tässä sarjan viidennessä osassa kysyn, pitääkö tämä omakuva paikkansa. Sarjan kolmannessa osassa käsittelin suomalaisten oikeustieteilijöiden huolta oikeusvaltion tilasta ja neljännessä osassa maahanmuuttoa ja vähemmistöjä. Nyt kokoan kuvan yhteen: miltä Suomi näyttää, kun sitä arvioi ulkopuolinen silmä, mihin joukkoon Suomi on kansainvälisesti kuulunut ja miten linjamme on viime vuosina muuttunut.
Vastaus on kaksijakoinen. Perusta on yhä vahva, mutta suunta on huolestuttava. Ja pienelle maalle suunnalla on enemmän väliä kuin moni ajattelee.
Suomi arvioijan silmin
Suomea arvioidaan säännöllisesti. YK:n sopimusvalvontaelimet, kuten ihmisoikeuskomitea ja vammaisten oikeuksien komitea, käyvät läpi Suomen määräaikaisraportit. YK:n ihmisoikeusneuvoston UPR-menettelyssä muut valtiot antavat Suomelle suosituksia. Euroopan neuvoston elimet seuraavat rasismia, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vähemmistöjen asemaa. Kotimaassa työtä tekevät eduskunnan oikeusasiamies ja sen yhteydessä toimiva Ihmisoikeuskeskus.
Vahvuudet ovat todellisia. Vuoden 1995 perusoikeusuudistus toi kansainväliset ihmisoikeudet osaksi perustuslakia. Perustuslakivaliokunta arvioi lakiesitykset ennen niiden hyväksymistä, mikä on kansainvälisesti poikkeuksellinen järjestely. Tuomioistuimet ovat riippumattomia, ja kansalaisjärjestöt pääsevät ääneen.
Mutta samat teemat toistuvat suosituksesta toiseen:
Saamelaisten asema. YK:n ihmisoikeuskomitea totesi vuonna 2019 kahdessa ratkaisussaan Suomen loukanneen saamelaisten oikeuksia saamelaiskäräjien vaaliluetteloa koskevissa asioissa. Saamelaiskäräjälaki saatiin lopulta uudistettua, ja muutos tuli voimaan elokuussa 2025. Tämä on aito edistysaskel, mutta siihen meni kuusi vuotta ja useita kaatuneita yrityksiä. Maaoikeudet ovat yhä ratkaisematta, ja totuus- ja sovintokomission työ on kesken.
Vammaisten oikeudet. YK:n vammaiskomitea suositteli syyskuussa 2025, että Suomi laatii aikataulutetun ja rahoitetun strategian laitoshoidosta luopumiseksi. Kyse on itsemääräämisoikeudesta, ei vain palveluista.
Naisiin kohdistuva ja lähisuhdeväkivalta. Suomen vakavin arkinen ihmisoikeusongelma. Käsittelen sitä tarkemmin alla.
Ikäihmisten hoiva. Oikeusasiamiehen tarkastuskäynnit paljastavat toistuvasti puutteita hoivakotien arjessa, erityisesti rajoitustoimenpiteissä.
Rasismi ja maahanmuuttajien asema. Käsittelin tätä laajemmin sarjan neljännessä osassa.
Väkivalta kotien sisällä
Suomen vakavin ihmisoikeusongelma ei näy rajalla vaan kodeissa. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tuli vuonna 2025 ennätykselliset 15 500 pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria, viidennes edellisvuotista enemmän. Luku kattaa vain ilmoitetut tapaukset, joten todellisuus on synkempi.
Kun uhri on aikuinen nainen, epäilty on mies keskimäärin 97 prosentissa tapauksista. Yleisin tekijä on nykyinen puoliso, ja noin neljänneksessä tapauksista entinen puoliso. Uhreista valtaosa on suomalaistaustaisia: ulkomaalaistaustaisten osuus oli vuonna 2024 noin 18 prosenttia. Tyypillinen tekijä on siis suomalainen mies, ja teko tapahtuu kotona, omaa kumppania kohtaan.
Tämä on syytä sanoa ääneen, koska julkisessa keskustelussa naisiin kohdistuva väkivalta nostetaan usein esiin vain maahanmuuton yhteydessä. Se siirtää ongelman muiden harteille. Suomi on saanut naisiin kohdistuvasta väkivallasta kansainvälisiä huomautuksia vuosikymmenten ajan, ja turvakotipaikkoja on yhä vähemmän kuin Istanbulin sopimuksen tavoitteet edellyttävät. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos ne pysähtyvät kodin ovelle.
Lehdistön ja tieteen vapaus
Vapaa media ja vapaa tiede ovat ihmisoikeuksien vartijoita: ilman niitä muidenkaan oikeuksien toteutumista ei voi valvoa. Kummassakin Suomen asema on heikentynyt.
Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä Suomi oli pitkään maailman ykkönen, mutta on pudonnut viidenneksi ja jäänyt sinne. Toimittajien turvallisuutta mittaavassa osiossa Suomi oli vasta 21:s. Järjestön Suomen-osaston puheenjohtaja Kaius Niemi on todennut, että toimittajien häirintä, maalittaminen ja vihapuhe ovat kaukana siitä tasosta, jota sivistysvaltiolta voisi odottaa.
Osa painostuksesta tulee suoraan hallituspuolueista. Perussuomalaiset ovat vaatineet Ylen rahoitukseen 25 prosentin leikkausta, ja puolue kutsui kesän 2023 rasismikohujen uutisointia median ajojahdiksi. Journalistiliiton mukaan osa perussuomalaisten ja myös kokoomuksen poliitikoista on maalittanut yksittäistä toimittajaa. Eduskunnan puhemies, perussuomalaisten Jussi Halla-aho, on julkisesti ihmetellyt, miten Yle voi kuvitella tekevänsä mitä haluaa.
Samaan aikaan Ylen rahoitusta on leikattu. Kokoomuksen Matias Marttisen johtama parlamentaarinen työryhmä esitti vuonna 2024 Ylen indeksikorotusten jäädyttämistä vuosiksi 2025–2027 ja Ylen maksaman arvonlisäveron nostamista. Leikkauksen kokonaisvaikutus on noin 66 miljoonaa euroa vuonna 2027. Ratkaisun takana olivat lopulta kaikki eduskuntapuolueet, ja se on reilua mainita. Lopputulos on silti sama: kun kaupallinen media samaan aikaan supistuu, heikompi Yle tarkoittaa ohuempaa paikallisuutisointia, vähemmän tutkivaa journalismia ja vähemmän mahdollisuuksia nostaa esille asioita, joissa hallinto toimii väärin..
Sama kehitys näkyy tieteessä vielä jyrkempänä. Tieteen vapaus on turvattu perustuslaissa, ja se kuuluu myös YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan sopimukseen. Saksalaisen Friedrich-Alexander-yliopiston ja ruotsalaisen V-Dem-instituutin akateemisen vapauden indeksissä Suomi oli vielä vuonna 2022 sijalla 9. Kahdessa vuodessa se putosi yli 30 sijaa ja päätyi sijoille 45–47, ja heikkeneminen näkyi indeksin kaikissa viidessä osa-alueessa. Ruotsi pysyi samaan aikaan neljäntenä, joten kyse ei ole pelkästä mittaustavan heilunnasta.
Viestinnän emeritusprofessori Esa Väliverrosen mukaan keskeiset syyt ovat tutkimusrahoituksen epävarmuus, yliopistojen hierarkkinen johtaminen sekä tutkijoiden uhkailu ja häirintä. Kuvio on sama kuin mediassa: rahoitusta kavennetaan, ja ne, joiden tieto on poliittisesti epämieluisaa, joutuvat maalitetuksi. Indeksi perustuu asiantuntija-arvioihin, ja kärkipäässä pienikin pistemuutos heiluttaa sijoitusta. Silti suunta on selvä.
Kokonaisuus ei ole yksiselitteisen synkkä. Freedom House arvioi Suomen vuonna 2026 maailman vapaimmaksi maaksi täysillä pisteillä. Poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet ovat siis yhä huippuluokkaa. Heikkeneminen näkyy juuri niissä vapauksissa, jotka tuottavat tietoa vallan tueksi ja sen arvioimiseksi.
Suomessa ei vangita toimittajia eikä tutkijoita. Vapaus ei kuitenkaan katoa yhdellä päätöksellä vaan vähitellen: rahoitusta kavennetaan, toimittajia ja tutkijoita leimataan, ja itsesensuuri kasvaa.
Kuinka vähällä pärjätään?
Huolestuttavin havainto ei koske yksittäisiä ongelmia vaan asennetta. Ihmisoikeusliiton mukaan Suomi sai viimeisimmässä UPR-arviossa ennätysmäärän suosituksia ja jätti niistä 45 vain tiedoksi. Järjestö huomautti osuvasti, että mitä täsmällisempi suositus on, sitä vaikeampi hallituksen näyttää olevan hyväksyä sitä. Yleiset periaatteet allekirjoitetaan mielellään, konkreettiset velvoitteet harvemmin.
Amnesty on kuvannut kehitystä niin, että lainsäädäntöä viedään kohti kansainvälisten velvoitteiden ehdotonta minimitasoa. Se on hyvä tiivistys. Suomi ei ole ihmisoikeuksia rikkova maa, mutta se on alkanut toteuttaa kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä niin vähällä kuin mahdollista.
Vaikenijasta puolestapuhujaksi
Suomen ihmisoikeusulkopolitiikalla on kolme selvää vaihetta.
Kylmän sodan varovaisuus. Sotien jälkeen Suomen ulkopolitiikan ensisijainen tavoite oli selviytyminen Neuvostoliiton naapurina. Ihmisoikeuksista puhuttiin YK:ssa yleisellä tasolla, mutta itänaapurin toisinajattelijoista ja vähemmistöistä vaiettiin. Suomettumiseksi kutsuttu itsesensuuri ulottui myös tähän.
Helsingin paradoksi. Samaan aikaan Suomi isännöi vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin. Neuvostoliitto halusi ETYKistä tunnustuksen sodanjälkeisille rajoille, ja länsi vaati vastineeksi ihmisoikeuksia koskevan osion. Juuri siihen vetosivat myöhemmin itäblokin toisinajattelijat, ja Helsinki-ryhmät mursivat osaltaan järjestelmän legitimiteettiä. Varovainen Suomi tuli näin luoneeksi yhden kylmän sodan tärkeimmistä ihmisoikeusvälineistä.
Läntinen ja pohjoismainen Suomi. Kylmän sodan päättyessä Suomi liittyi Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Samalla Suomesta tuli itsekin kansainvälisen tuomioistuimen arvioitava. EU-jäsenyyden myötä Suomi asettui niin sanottuun samanmielisten maiden joukkoon yhdessä muiden Pohjoismaiden, Benelux-maiden ja muiden demokratioiden kanssa. Sen tunnusmerkkejä olivat naisten ja tyttöjen oikeudet, sukupuolivähemmistöjen oikeudet, rauhanvälitys ja kansalaisyhteiskunnan tuki.
Tämän linjan huippu oli Suomen jäsenkausi YK:n ihmisoikeusneuvostossa 2022–2024. Ulkoministeriön mukaan Suomi oli tuolloin mukana perustamassa Venäjän tilannetta seuraavaa erityisraportoijaa, ja Suomen johdolla neuvosto hyväksyi ensimmäistä kertaa päätöslauselman intersukupuolisten ihmisten oikeuksista. Pieni maa sai aikaan näkyviä tuloksia, koska sillä oli uskottavuutta.
Pienen maan vakuutus
Suurvalta voi luottaa voimaansa. Pieni maa ei voi. Sen turvana ovat säännöt, joita muutkin noudattavat, ja instituutiot, jotka valvovat niitä. Tämä ei ole idealismia vaan kylmää realismia. Ilman sääntöpohjaista järjestystä maailmaa johtaisi se, jolla on eniten panssarivaunuja, eikä Suomi kuulu niihin.
Jopa Orpon hallitus on tätä mieltä.. Valtioneuvosto totesi lokakuussa 2024 Suomen saamia ihmisoikeussuosituksia käsitellessään, että sitoutuminen ihmisoikeussopimuksiin on Suomen kaltaiselle maalle keskeistä, koska ne ovat osa kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä.
Tällä on kaksi seurausta, jotka unohtuvat helposti.
Ensinnäkin sopimukset ovat Suomelle turvallisuuspolitiikkaa, eivät hyväntekeväisyyttä. Kun Suomi vaatii Venäjää vastuuseen Ukrainassa tehdyistä rikoksista, se vetoaa juuri niihin sopimuksiin ja tuomioistuimiin, jotka suojaavat myös meitä.
Toiseksi uskottavuus syntyy johdonmukaisuudesta. Suomi ei voi vaatia muilta sääntöjen noudattamista, jos se itse kohtelee sääntöjä joustavina aina, kun ne käyvät hankaliksi. Jokainen poikkeus, jonka teemme, on argumentti, jota joku muu voi myöhemmin käyttää. Suomen vaikutusvalta ihmisoikeusneuvostossa ei perustunut kokoon vaan siihen, että meitä pidettiin maana, joka tekee itse sen, mitä vaatii muilta.
Linja muuttuu
2020-luvulla Suomen turvallisuusympäristö muuttui perustavasti. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vei Suomen Natoon, ja itärajalla Venäjä alkoi ohjata turvapaikanhakijoita Suomeen painostuskeinona. Muutokset ovat tapahtuneet todellisessa uhkatilanteessa, ja se on sanottava reilusti. Silti neljä linjausta muodostaa yhdessä suunnan, joka ansaitsee tulla nimetyksi.
Rajaturvallisuuslaki. Itäraja on ollut kokonaan suljettu joulukuusta 2023. Heinäkuussa 2024 voimaan tullut niin sanottu rajaturvallisuuslaki sallii turvapaikkahakemusten vastaanottamisen rajoittamisen rajalla. Laki säädettiin poikkeuslakina, eli rajattuna poikkeuksena perustuslaista, mikä vaati eduskunnan viiden kuudesosan enemmistön. Lakia jatkettiin vuonna 2025 vuoden 2026 loppuun äänin 168–29. Nyt hallitus esittää jatkoa vuoden 2028 loppuun, ja perustuslakivaliokunta katsoi lokakuussa, ettei jatkolle ole estettä. Valiokunnan jäsenistä vihreiden Krista Mikkonen ja vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho jättivät eriävän mielipiteen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten perusteella.
Hallituksen perustelu on selvä: välineellistetty maahantulo on vieraan valtion hybridivaikuttamista, ja laki on ainoa tehokas keino vastata siihen. Tätä ei pidä vähätellä. Mutta poikkeuslaki, jota jatketaan kerta toisensa jälkeen, ei ole enää poikkeus. Se on uusi normaali, ja se tarkoittaa, että Suomi on valmis tilanteeseen, jossa suojelua hakevan hakemusta ei oteta vastaan ollenkaan.
Ottawan sopimus. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa 2025 äänin 157–18 Suomen irtautumisen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta, ja irtisanominen tuli voimaan 10. tammikuuta 2026. Irtautuminen tehtiin sopimuksen omien ehtojen mukaisesti ja oli siis laillinen. Perusteena oli puolustuksen tarve heikentyneessä turvallisuustilanteessa. Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri kuitenkin kutsui päätöstä virheeksi ja esimerkiksi arvoissa joustamisesta, ja Amnesty arvosteli sitä vuosiraportissaan siviilien turvallisuutta vaarantavana. Sotilaallinen perustelu voi olla pätevä. Viesti maailmalle on silti se, että Suomi on valmis luopumaan humanitaarisesta sopimuksesta, kun se käy sille hankalaksi.
Kehitysyhteistyö. Orpon hallitus päätti leikata kehitysyhteistyöstä noin miljardi euroa hallituskaudellaan. Kehitysyhteistyö ei ole ihmisoikeussopimus, mutta se on Suomen keskeinen keino edistää ihmisoikeuksia käytännössä: tyttöjen koulunkäyntiä, naisten oikeuksia, kansalaisyhteiskuntaa ja oikeusvaltiota köyhissä maissa. Leikkaukset kaventavat Suomen kykyä tehdä sitä, mistä se on kansainvälisesti tunnettu.
Israel ja Gaza. Neljäs muutos näkyy siinä, mitä Suomi jättää tekemättä. Kansainvälisen oikeuden instituutiot ovat puhuneet poikkeuksellisen selvästi Israelin toimista Gazassa ja Länsirannalla.. Kansainvälinen tuomioistuin ICJ on todennut Israelin miehityksen ja siirtokunnat laittomiksi. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut pidätysmääräykset pääministeri Benjamin Netanjahulle ja entiselle puolustusministeri Joav Gallantille epäillyistä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. YK:n riippumaton tutkintakomissio päätyi syyskuussa 2025 katsomaan, että Israel syyllistyy Gazassa kansanmurhaan. EU:n oma arvio löysi kesäkuussa 2025 viitteitä siitä, että Israel on rikkonut assosiaatiosopimuksen ihmisoikeusehtoa.
Suomen vastaus on ollut varovainen. Hallitus tuomitsee Israelin kansainvälisen oikeuden vastaiset toimet ja äänesti syyskuussa 2025 YK:ssa kahden valtion mallia tukevan New Yorkin julistuksen puolesta. Palestiinan valtiota Suomi ei kuitenkaan tunnustanut, vaikka Ranska, Iso-Britannia, Kanada ja Portugali tekivät niin samassa kokouksessa ja noin kolme neljäsosaa YK:n jäsenmaista on sen jo tunnustanut. EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseen Suomi on yli vuoden ajan suhtautunut "avoimesti" ilmoittamatta kantaansa. Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo on huomauttanut, ettei avoimuus ole kanta lainkaan. Samaan aikaan Suomi on hankkinut Israelilta Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän ja Israelilaisomisteiselta asevalmistajalta uuden panssarisinkojärjestelmän , ja puolustusministeri Antti Häkkänen on linjannut, ettei Gazan tilanne vaikuta Suomen asekauppaan Israelin kanssa.
Hallituksen perustelut on syytä kuulla. Pääministeri Orpon mukaan tunnustaminen kuuluu rauhanprosessin osaksi eikä yksin toisi rauhaa, ja puolustusministerin mukaan Daavidin linko on Suomen ilmapuolustukselle kriittinen. Ihmisoikeusnäkökulmasta ongelma on kuitenkin epäsymmetria. Venäjän rikoksista Ukrainassa Suomi puhuu oikeutetusti suoraan ja vaatii vastuuta. Israelin kohdalla samat periaatteet muuttuvat ajoituskysymyksiksi. Juuri tällainen valikoivuus syö sitä uskottavuutta, jolle pienen maan vaikutusvalta rakentuu.
Jokaiselle näistä ratkaisuista on esitetty perusteluja, ja osa niistä on vahvoja. Ongelma on kokonaisuus. Kun Suomi rajoittaa turvapaikkaoikeutta, irtautuu humanitaarisesta sopimuksesta, leikkaa kehitysyhteistyöstä ja vaikenee kumppaninsa rikkomuksista samalla vaalikaudella, se viestii, että sen sitoutuminen sääntöihin on ehdollista. Juuri sitä viestiä pienen maan ei kannattaisi lähettää.
Todistus ja kysymys
Jos Suomen ihmisoikeustilanteesta pitäisi antaa todistus, se olisi yhä hyvä. Perusta kantaa: perustuslaki, tuomioistuimet, valvontaelimet ja kansalaisyhteiskunta toimivat. Saamelaiskäräjälain uudistus osoittaa, että korjausliikkeet ovat mahdollisia, vaikka ne ovat hitaita.
Todistukseen kuuluisi kuitenkin myös huomautus käytöksestä. Suomi on alkanut kohdella ihmisoikeusvelvoitteitaan neuvoteltavina silloin, kun ne maksavat jotakin, ja tämä on tapahtunut laajalla poliittisella tuella. Se on mallioppilaalle uusi rooli.
Tähän asti ihmisoikeuksia on Suomessa ajateltu asiana, jossa toimimme ihmisoikeuksien edistäjänä ja turvallisuuden tuottajana.. Sarjan seuraavassa osassa käännän näkökulman. Entä jos pahin tapahtuu, ja suojelua tarvitsevat suomalaiset itse? Mitä silloin merkitsevät sopimukset, joiden noudattamista olemme alkaneet pitää valinnaisena?
Lähteitä
Valtioneuvosto: YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisut saamelaiskäräjien vaaliluettelosta (2019)
Yle: Amnestyn vuosiraportti, Ottawa ja saamelaiskäräjälaki
Valtioneuvosto: YK:n vammaiskomitean suositukset Suomelle (2025)
Ihmisoikeusliitto: Suomen UPR-suositukset
Verkkouutiset: Amnestyn mukaan ihmisoikeudet ovat rapautuneet Suomessa
Valtioneuvosto: Suomen jäsenkausi YK:n ihmisoikeusneuvostossa 2022–2024
Valtioneuvosto: Hallitus käsitteli Suomen saamia ihmisoikeussuosituksia (2024)
Valtioneuvosto: Rajaturvallisuuslain jatkovalmistelu
Kaleva: Perustuslakivaliokunta rajaturvallisuuslain jatkosta (lokakuu 2026)
Kaleva: Eduskunta hyväksyi rajaturvallisuuslain jatkon 168–29
Verkkouutiset: Suomi irtautui miinasopimuksesta lainmukaisesti
Verkkouutiset: Ottawan irtisanominen voimaan 10.1.2026
Valtioneuvosto: Kehitysyhteistyön sopeutukset
Tilastokeskus: Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhrien määrä nousi ennätykseen vuonna 2025
Tilastokeskus: Rikos- ja pakkokeinotilasto 2024 (uhrien syntyperä)
Kaleva: Suomi edelleen viides lehdistönvapausindeksissä
MTV Uutiset: Lehdistönvapaus ahtaammalla, Journalistiliiton havainnot maalittamisesta
MTV Uutiset: PS pysyy kannassaan, Yleltä pois 25 prosenttia
Yle: Purra Ylen leikkauksista
Valtioneuvosto: Parlamentaarinen Yle-työryhmä vähentää Ylen rahoitusta
Tampereen yliopisto: Perussuomalaiset ja median ajojahti kesällä 2023 (pro gradu)
Valtioneuvosto: Hallituksen vastaus välikysymykseen Palestiinan tunnustamisesta
STT Info: Fingo kysyy Valtoselta kantaa assosiaatiosopimukseen (syyskuu 2026)
Yle: Puolustusministeri: Gazan tilanne ei vaikuta Suomen asekauppaan Israelin kanssa
MTV Uutiset: Jos Suomi tunnustaa Palestiinan, mitä se tunnustaa? (ICJ:n kanta)
Helsingin yliopisto / Yliopisto-lehti: Suomi putosi akateemisen vapauden vertailussa 38 sijaa
Eduskunta: Kirjallinen kysymys akateemisesta vapaudesta KK 313/2025 ja ministerin vastaus
Akateemisen vapauden indeksi – Suomen tilanne (Kauppinen, OKM, 2025)
Freedom House 2026: maailman vapaimmat maat
Kuva: Säätytalon portaikon veisto "Lex" (Laki), Walter Runeberg. Kalle Euro