Pro market vai pro business? Ero, joka ratkaisee kaverikapitalismin elintilan
Suomalaisessa talouspoliittisessa keskustelussa "markkinamyönteisyys" niputetaan usein yhdeksi ja samaksi asiaksi. Todellisuudessa kyse on kahdesta hyvin erilaisesta – jopa vastakkaisesta – ajattelutavasta. Ero ei ole akateeminen hiustenhalkomista, vaan se ratkaisee käytännössä sen, syntyykö yhteiskuntaan rakenteellista korruptiota vai ei. Kyse ei ole myöskään oikeisto-vasemmisto-akselista, vaan suhtautumisesta markkinatalouteen: onko tärkeämpää toimivat ja avoimet markkinat vai isojen yritysten etu.
Kaksi eri asiaa naamioituneena samaksi
Pro business -politiikka tarkoittaa olemassa olevien, usein suurten ja hyvin verkostoituneiden toimijoiden etujen suojelua. Käytännössä tämä näkyy yritystukina, kilpailun rajoittamisena, markkinoille pääsyn esteinä uusille tulokkaille ja markkinoiden keskittymisen hyväksymisenä – kunhan keskittyjä on "oikea" toimija.
Pro market -politiikka taas tarkoittaa sitoutumista siihen, että markkinat itsessään toimivat reilusti: kilpailu on avointa, säännöt koskevat kaikkia samalla tavalla, ja parhaat ideat ja tehokkaimmat toimijat menestyvät – riippumatta siitä, kuka tuntee kenetkin.
Näiden kahden sekoittaminen on poliittisesti kätevää juuri niille, jotka hyötyvät pro business -politiikasta: se antaa mahdollisuuden puhua "markkinataloudesta" ja "yrittäjyydestä" samalla kun todellisuudessa ajetaan vakiintuneiden toimijoiden etuoikeuksia.
Kaverikapitalismi on pro business -logiikan looginen seuraus
Rakenteellinen korruptio ei useinkaan näytä siltä miltä sen kuvittelisi näyttävän – kirjekuorilta tai suoralta lahjonnalta. Se näyttää siltä, että päätöksiä tehdään ilman avointa hakuprosessia, ilman läpinäkyvää valmistelua, ja niin että lopputulos hyödyttää tahoa, jolla sattuu olemaan oikeat kontaktit oikeaan aikaan.
Tästä on Suomessakin tuore ja opettavainen esimerkki: valtiontuki yhdelle vireillä olevista areenahankkeista ilmestyi hallituksen kehysriihen muistiinpanoihin ilman, että ministeriön virkamiehet olivat sitä valmistelleet tai edes tienneet siitä etukäteen. Tukea oli lobannut hankkeen oman hallituksen jäsen, joka sattui olemaan johtavan hallituspuolueen entinen ministeri.. Samaan aikaan kilpaileva, toteutusvalmiudessa pidemmällä ollut areenahanke naapurikaupungissa jäi kokonaan ilman vastaavaa tukea.
Tämä ei ole poikkeus markkinataloudesta – se on esimerkki siitä, mitä pro business -ajattelu käytännössä tuottaa, kun sitä ei kyseenalaisteta. Kysymys ei ole siitä, oliko areenahanke sinänsä hyvä tai tarpeellinen idea. Kysymys on siitä, kuka päätti ja millä perusteilla. Kun päätös syntyy puhelinsoitolla eikä avoimella hakumenettelyllä, markkinat eivät valinneet parasta hanketta – verkosto valitsi tutuimman. Kilpailun jalostava vaikutus jäi toteutumatta.
Sama logiikka näkyy myös rakenteellisemmalla tasolla. Pääministeri Orpon hallituksen nimittämässä kasvutyöryhmässä ei ollut lainkaan kasvuyritysten edustajia – juuri sen yrityskentän ääni puuttui, jonka pitäisi olla kasvupolitiikan ytimessä. Samaan aikaan yritystuki- ja vienninedistämistoimet suuntautuvat edelleen pitkälti perinteisten alojen suuryrityksille, joilla on jo valmiit kanavat ja kontaktit valtionhallintoon. Kumpikaan ei ole salaliitto, vaan pro business -ajattelun luonnollinen seuraus: kun pöytään kutsutaan ne, jotka jo tunnetaan, uudet ja pienemmät toimijat jäävät järjestelmällisesti kutsumatta – eivät siksi että heidän ideansa olisivat huonompia, vaan koska heillä ei ole verkostoa joka avaisi oven.
Missä pro market -politiikka toteutuu?
Pro market -politiikka näkyy toimenpiteinä, jotka kaventavat tilaa kaverikapitalismille, vaikka ne usein koetaan poliittisesti hankalammiksi ajaa, koska ne eivät tarjoa yhtä helppoja voittajia lobattavaksi:
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kaltaisten valvojien toimivallan vahvistaminen markkinoiden keskittymistä vastaan
Sääntelyn ja tukien myöntämisen sitominen läpinäkyviin, kaikille avoimiin kriteereihin ja hakumenettelyihin
Byrokraattisten esteiden purkaminen erityisesti pieniltä ja uusilta toimijoilta, joilla ei ole resursseja lobata
Virkamiesvalmistelun ja esittelyvastuun kunnioittaminen niin, ettei poliittinen taso voi ohittaa sitä yksittäisen yhteydenoton perusteella
Pro business -politiikka taas näkyy juuri päinvastaisina piirteinä: tapauskohtaisina poikkeuksina, "strategisiksi" määriteltyinä hankkeina jotka kiertävät normaalin käsittelyn, ja sellaisena sääntelynä joka nimenomaan suojaa jo markkinoilla olevia toimijoita uusilta kilpailijoilta.
Miksi on tärkeää, kumpaa politiikassa edistetään?
Kun poliitikko puhuu "yritysmyönteisyydestä" tai "markkinataloudesta", kannattaa aina kysyä: tarkoitetaanko sillä avoimempia ja reilumpia markkinoita, vai tarkoitetaanko sillä tiettyjen, jo vaikutusvaltaisten toimijoiden etujen turvaamista? Nämä kaksi voivat näyttää retoriikassa samalta, mutta johtavat käytännössä vastakkaisiin lopputuloksiin – toinen kaventaa kaverikapitalismin tilaa, toinen ruokkii sitä.
Aidosti markkinamyönteinen politiikka ei pelkää kilpailua eikä läpinäkyvyyttä. Se pelkää ainoastaan sitä, että joku pääsee hyötymään ilman että on ansainnut sen avoimessa kilpailussa. Suomessa on jo aika siirtyä pro market -poltiikkaan, jotta luottamus politiikkaan ja Suomen talouden kasvukyky palautuvat.
Kuva: Turun kauppatori 2026, Kalle Euro