Koulutus on ollut Suomen supervoima ja koheesiolukko - ja niin pitäisi olla jatkossakin

Suomi on ollut maailmalla tunnettu koulutusjärjestelmästään. Sen keskeinen vahvuus on ollut tasa-arvoisuus: riippumatta siitä, missä päin maata on syntynyt tai millaiset lähtökohdat elämä on tarjonnut, koulun on pitänyt tarjota mahdollisuus oppia, kehittyä ja ponnistaa eteenpäin.

Tämä ei ole ollut pelkkä periaate, vaan käytännön voima, joka on nostanut koko kansan osaamistasoa ja estänyt laajoja sukupolvia ajautumasta syrjäytymiseen vaikeinakaan aikoina. Koulutus on toiminut yhteiskunnallisen liikkumisen moottorina ja hyvinvoinnin tasaajana.

90-luvun lama ravisteli tätä järjestelmää. Silloin koulutuksesta leikattiin rajusti, mutta perusperiaatteet säilyivät: julkinen koulu pysyi vahvana ja suhteellisen yhdenvertaisena, vaikka jälkiä jäi. Jälkeenpäin on tutkimuksissa selvitetty, että suomalaisten jakautuminen niin koulutuksen periytyvyyden kuin alueellisen kehityksenkin osalta lähti tuolloin nousuun, mutta viime vuosikymmenellä tilanne on kuitenkin kääntynyt yhä huolestuttavampaan suuntaan. Koulujen rahoitus on heikentynyt asteittain, ja nyt kehityksen suunnan muuttamiselle ei näy merkkejä. Tuntuu, että päättäjiltä on unohtunut ettei tämä ei ole vain budjettitekninen kysymys, vaan kyse on tulevaisuudesta.

Jos koulut eivät enää kykene luomaan uskoa siihen, että oma asema voi parantua työn ja opiskelun kautta, jos ne eivät enää ehkäise syrjäytymistä tai tarjoa kaikille samantasoisia mahdollisuuksia, menetämme paljon enemmän kuin vain Pisa-tuloksia. Menetämme yhteiskunnan eheyttä, tulevaisuuden kilpailukykyä ja uskoa reiluun peliin. Menetämme myös paljon lahjakkuutta ja potentiaalia yhteiskunnan rakentamisesta.

Pienen ja syrjäisen maan, kuten Suomen, ei kannata kilpailla määrällä, vaan laadulla ja osaamisella. Laaja-alainen, korkeatasoinen koulutus on meidän ainoa todellinen supervoimamme. Sen sijaan, että satsaisimme siihen OECD-maiden keskiarvoa vähemmän, meidän pitäisi investoida enemmän. Reilusti enemmän.

Vauraat perheet kyllä turvaavat lastensa koulutuksen tavalla tai toisella. Mutta Suomen tulevaisuus ei rakennu pelkästään heidän varassaan. Parhaat lahjakkuudet eivät synny vain hyväosaisiin perheisiin eikä yhteiskuntarauha ei synny ilman uskoa omiin mahdollisuuksiin.