Kohtuus on kuolemaa
Tuo lause Kohtuus on kuolemaa, joka löytyy Miljoonasateen Marraskuu -kappaleesta, nousi mieleeni pari päivää sitten, hieman yllättäen. Se ei tullut nostalgisena kaihona kasari-Suomeen, vaan nykypäivän Eurooppaan ja siihen kummalliseen peilikuvaan, joka politiikasta on viime vuosina muodostunut.
Ikävä kyllä aikamme poliittisesta maisemasta voi sanoa, niin sen, että kohtuus on siirtynyt. Ei kadonnut, ei kuollut – vaan siirtynyt.
Keskustelun painopisteen hiljainen liike
Eurooppalaisessa politiikassa on viime vuosina tapahtunut liike, joka muistuttaa mannerlaattojen siirtymää. Se on hidas, lähes huomaamaton, kunnes yhtäkkiä maisema näyttää täysin erilaiselta. Overtonin ikkuna on hilautunut kohti oikeaa laitaa.
Äärioikeiston nousu ei ole vain lisännyt sen omaa kannatusta. Vielä merkittävämpää on ollut se, miten muut puolueet ovat reagoineet siihen. Sen sijaan, että ne olisivat haastaneet äärioikeiston maailmankuvan, monet ovat alkaneet myötäillä sitä – ensin varovasti, sitten avoimemmin.
Tämä on tapahtunut kahdesta syystä, joita ovat äänestäjien tavoittelu ja pelko keskustelun menettämisestä
Kun äärioikeisto onnistuu määrittelemään keskustelun aiheet – maahanmuuton, turvallisuuden, kansallisen identiteetin – muut puolueet joutuvat pelaamaan samalla kentällä. Ja kun peli pelataan toisen ehdoilla, lopputulos on harvoin tasapainoinen.
Kohtuus siirtyy oikealle
Tässä kohtaa tapahtuu jotain huolestuttavaa.
Kun keskustelun koko kehys siirtyy oikealle, myös "kohtuuden" määritelmä siirtyy. Se, mikä aiemmin nähtiin kovana tai jyrkkänä, alkaa näyttäytyä maltillisena. Ja se, mikä ennen oli maltillista, alkaa vaikuttaa pehmeältä. Presidentti Niinistön "tolkun ihminen" onkin nykykeskustelun roiskijoille vihervasemmistoa.
Tämä ilmiö näkyy monessa Euroopan maassa. Maahanmuuttopolitiikassa kiristykset esitetään "realistisina kompromisseina". Turvallisuuspuheessa kovemmat keinot kehystetään "vastuullisuudeksi". Sosiaalipolitiikassa leikkaukset muuttuvat "välttämättömäksi kurinalaisuudeksi", vaikka ne johtavat asunnottomuuden kasvuun, lapsiköyhyyteen, kipuhoitojen loppumiseen 200.000 ihmiseltä tai huumeongelman räjähdykseen.
Kieli muuttuu. Ja kielen mukana todellisuus.
Ääripään normalisoituminen
Politiikassa on vanha sääntö: kun ääripää siirtyy, myös keskusta seuraa.
Mutta nyt liike ei ole symmetrinen. Vasemmisto ei ole siirtynyt vastaavalla tavalla radikaalimpaan suuntaan, vaan koko kenttä on kallistunut. Tämän seurauksena syntyy erikoinen optinen harha:
Kohtuus alkaa näyttää oikeistolaiselta.
Ei siksi, että oikeisto olisi muuttunut maltillisemmaksi, vaan siksi, että vertailukohta on muuttunut. Kun yksi reuna venyy kauemmas, keskikohta siirtyy perässä.
Demokratian kannalta vaarallinen dynamiikka
Tässä kehityksessä on yksi erityisen ongelmallinen piirre; se palkitsee äärimmäisyyttä.
Jos poliittinen menestys perustuu siihen, että onnistuu siirtämään keskustelun kehystä, silloin radikaaleimmat toimijat määrittävät suunnan. Maltilliset toimijat jäävät reagoimaan.
Ja kun maltillisuus näyttäytyy reaktiivisena ja varovaisena, se menettää vetovoimaansa.
Lopulta syntyy kierre: Äärioikeisto radikalisoi keskustelua -> Muut puolueet myötäilevät -> Kohtuus siirtyy -> Äärioikeiston lähtökohta normalisoituu -> Kierre alkaa alusta, mutta uudella tasolla.
Tämän kehityksen seuraavaa astetta seurataan Yhdysvalloissa, jossa MAGA-liikkeen pelitaktikot ovat hyödyntäneet ilmiötä mielipideilmaston kaappamisessa ja sen jälkeen he ovat jatkaneet polittisten instituutioiden kaappamisella. Euroopassa näin on tehty ainakin Unkarissa ja monessa muussa maassa on vastaava uhka olemassa, myös Suomessa.
Onko kohtuus todella kuolemaa?
Miljoonasateen lauseessa oli aikanaan ironiaa, ehkä kapinaa keskinkertaisuutta vastaan. Tänään se kuulostaa lähes diagnostiselta.
Mutta ehkä se ei ole ennustus vaan varoitus.
Kohtuus ei kuole itsestään. Se kuihtuu, jos sitä ei puolusteta. Ja puolustaminen ei tarkoita pelkkää reagointia, vaan kykyä määritellä keskustelun suunta itse.
Kun politiikassa äärilaita haluaa määritellä, mikä on normaalia, silloin maltillisuuden suurin virhe on tyytyä siihen, että se yrittää vain olla "vähemmän huono" vaihtoehto.
Kohtuus ei voi olla sivurooli. Sen on oltava päähenkilö.
Muuten käy niin, että jonain päivänä katsomme ympärillemme ja huomaamme, että maltillisuus ei enää tunnu keskilinjalta, vaan uhatulta laidalta.